En saa nukuttua, en ole aikoihin saanut nukkua kunnolla. Mikään ei estä minua, mutta uni ei vaan tule. Tuntuu kuin minulla ei olisi mitään enää.. hoen etten voi enään elää täällä tällä tavoin,en oo kukaan ja pelkään etten koskaan olisikaan kukaan. Hoen päivittäin sitä itselleni et’ nyt pitää muuttuu, mut en jaksa.. en pysty. Oon menneisyyteni vanki..Oon itseni vanki. Pelkään et’ jäisin pohjalle taas, pelkään et’ pian oon lähtökuopas ja kaikki sama paska alkais taas… iha alusta.
 
Tuntuu et’ mun elämä ois pelkkää testii, mut en mä tiedä mitä mä täst kaikest hyödyn.. En löydä enään edes itseäni. Mä soudan koko ajan väärään suuntaan, eikä mul oo enään ketään joka auttais löytää suunnan oikeen.
 
En mä edes tiedä,missä on se kaikki minkä kadotin,miten se hajotti tän kaiken palasiks.Ja niitä paloi ei vaa löydy,vaik kuin yritän ettii, et’ ees jotain saisi koottuu ehjäks..
 
Mä en tajuu miten oon vajonnu taas tähä pisteesee, vaik aikasemmi vannoin itselleni, ettei alas enään palata. En ole edes halunut liia korkeelle, puolitiekin olisi riittänyt..
 
En enään tunnista peilistä itseäni. Rikoin rajani ja osan itsestäni, vaikka koitin aina olla kova ja sitkeä mimmi. Nyt oon kai menettänyt suunnan kokonaan. Mut haavat aukee,koitan olla sitkee, jaksaa aina huomiseen, mut silti itken.. Ylös pääseminen on vaa niin hankalaa, ehkei enään kannata edes yrittää. Mun elämä on yht oravanpyörää,samaa paskaa aina vaa lisää,raskaammi niskaa..
 
Silti mä yritän…